INTER, Jurmo

Jurmo, Turun ulkosaaristo · 16.6.–14.9.2026 · John Nurmisen Säätiö, Meren puolella · In English

INTER, Jurmo oli kesällä 2026 esillä ollut ulkotilan kuunteluinstallaatio Jurmon kappelin ja hautausmaan vieressä Turun ulkosaaristossa. Merelle päin suunnattu penkki antoi paikan kuunnella äänitettyjen ihmisäänten, saaren äänien ja vaihtuvan sään keskellä.

Teoksen alaotsikko, Meri kuuntelee meissä, nimeää meren olosuhteena, joka on muovannut muistia, työtä, kieltä ja kuulumista.

Kymmenestä käsin valetusta betonisesta torvikaiuttimesta kuului Jurmoon liittyvien ihmisten ääniä ja kappelin urkuharmonista sävellettyjä säveliä. Kolmessa kuulokepisteessä oli kerrontaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Penkiltä saattoi kuunnella kaiuttimia ja ympäröivää merta tai seurata kuulokkeista puhetta.

Kuuntelu ennen määrittelyä

Äänitetyt äänet puhuvat tavallisesta elämästä: työstä, lapsuudesta, menetyksestä ja arjen tarkkaavaisuudesta. Osa kuuluu saarella asuville, osa niille, joiden suku palaa tänne.

Kuulija voi tuntea olevansa saaren, yhteisön ja kuulemansa ulkopuolella. Tätä etäisyyttä ei pidetä epäonnistumisena. Siitä tulee osa kuuntelua.

Äänityskenttä

Äänitykset tehtiin yhdeksän päivän aikana keväällä 2026. Kolmekymmentä ihmistä ja kolmekymmentä mikrofonia muodostivat yhden yhteisen äänityskentän. Keskustelut kulkivat suomeksi ja ruotsiksi arjen läpi: veneet, lapset, savu, kala, työ, sää, eläimet, sukulaiset, puhelimen kuuluvuus, kivirannat ja asiat, joiden ei pitäisi kadota.

Jossain vaiheessa yksi kysymys muutti huoneen rytmin:

Mikä on se ääni tai ilmiö, jota ilman Jurmo ei olisi enää Jurmo?

Tästä kysymyksestä tuli teoksen käsitteellinen perusta. Vastaukset eivät määritelleet saarta. Ne avasivat muistin, käytön, huolenpidon, pelon, etäisyyden ja kuulumisen kentän, jossa meri näkyi niiden tavallisten asioiden kautta, joista ihmiset puhuivat.

Prosessi ja materiaali

Teos syntyi äänitysten, keskustelujen, kuuntelusessioiden, materiaalikokeiden ja paikan päällä tehtyjen säätöjen kautta. Prosessi ei ollut erillään lopullisesta muodosta. Sen kautta teos oppi saaren olosuhteet.

Ulkokaiuttimet rakennettiin Jurmon säähän ja etäisyyksiin. Niiden muoto on peräisin laivojen tuuletushormeista ja ilmanvaihtokuvuista, kanavista, jotka yhdistävät tiloja sen sijaan että osoittaisivat yhteen suuntaan. Kaiutinrungot on valettu käsin betonista, jossa on sementtiä, hienoa hiekkaa, turvetta, nokea ja paikallista pintamateriaalia, jotta ne voisivat painua saaren maahan, kiviin ja säähän. Ajan myötä niihin voi kertyä sammalta ja muita jälkiä Jurmon kivien tapaan.

Jurmon kappelin urkuharmoni äänitettiin sävel kerrallaan. Näistä sävelistä sävellettiin matala, sumutorven kaltainen ääni. Se liikkuu äänitettyjen puheäänten välissä ja sitoo kuuntelun kenttää yhteen.

Materiaalia ei siistitty. Puheen annettiin jäädä puheeksi. Tuulen annettiin jäädä tuuleksi.

Julkinen kuuntelu

INTER, Jurmo avautui 16.6.2026. Saksofonisti Esa Pietilä aloitti Jurmon kappelissa ja käveli sieltä installaation keskelle. Jaakko Autio käynnisti teoksen äänet, ja niiden äärelle jäätiin kuuntelemaan ennen puheita. Sen jälkeen kokoontuminen jatkui Jurmo Innissä Tiina Johanssonin valmistaman ruoan äärellä.

Avajaisten jälkeen installaatio jäi saarelle julkiseksi kuuntelutilaksi koko kesäksi. Teos ei tarvinnut erillistä taidetilaa. Se pysyi siellä, missä saarta jo kuljetaan, missä siellä vieraillaan, sitä muistetaan ja sen kanssa eletään.

Taiteilijakirja

Vuoden 2026 näyttely oli esillä 16.6.–14.9. Tämä sivu dokumentoi tuota toteutusta valokuvien, videon ja taiteilijakirjan kautta.